Internet ainoana kaverina
Jokelan tragedian jälkeen ilmassa leijuu suru, pelko, ja ihmettely, miten tällaista voi tapahtua Suomessa. Emme ole tottuneet moiseen. Emme myöskään ole tottuneita siihen, että on olemassa ihmisiä, joiden vuorovaikutussuhteet tapahtuvat enimmäkseen netin kautta, sähköisessä muodossa. Mitä tekijästä tiedettiin? Poliisi kuvaili häntä normaalin perheen jäsenenä. Koulukaverit kertoivat tekijän olleen viime aikoina outo. Hänestä on nyt käytetty sanaa syrjäytynyt. Tekijä oli myös ahkera netin käyttäjä.
Tapauksessa korostuu internetin rooli kommunikointivälineenä. Jokelan surmaajan oma esittely aikeistaan netissä todistaa, että teko oli tarkoituksellinen ja ennalta suunniteltu. Ehkä tätä tapahtumaketjua olisi voinut ehkäistä, jos surmaajalla olisi ollut tiiviimpiä sosiaalisia kontakteja, ihmisiä, jotka olisivat havahtuneet hänen mielentilaansa. Näyttää siltä, että oikean sosiaalisen verkoston puute sai hänet puhumaan järkyttävistä aikeistaan monituhatpäiselle, tuntemattomalle verkkoyhteisölle sen sijaan, että olisi paljastanut nämä tuttaville. Hänelle se oli tapa olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa.
Nettiä ei voi suoraan syyttää, siellä ei ole ketään lihaa ja verta olevaa ihmistä vastassa, joka voi arvioida lähetetyn tiedon sisältöä faktaksi tai fiktioksi. Voimme kuitenkin pohtia, minkä takia internet voi näin helposti korvata lihaa ja verta olevien keskustelukumppaneiden paikan.
Lapset joutuvat olemaan nykyään yksin liian varhain ja liian pitkiä aikoja. Moni nuori on syrjäytymisvaarassa viettäen päivät koulun jälkeen yksin ja usein netin ääressä. Vanhemmat eivät tästä ole valttämättä tietoisia. Internet tarjoaa seuraa. Valitettavasti sen sosiaaliset verkostot ovat keinotekoisia yhteisöjä. Keskustelua käydään anonyymisti nimimerkein. Osanottajien luovat tuotokset – tarinavideot – voivat pitää sisällään mitä vain, hienoista tarinoista kuvottaviin juttuihin. Vaikka internet on välineenä tehokas tiedonvälittäjä, sinne on valitettavasti mahdollista laittaa mitä tahansa asiaa. Liian usein siihen sekoittuu asiatonta ja väkivaltaan lietsovaa materiaalia. Kuvattujen kauheuksien katsominen netin kautta ilman minkäänlaisia suodattimia on yllättävän monelle lapselle mahdollista.
Nyky-yhteiskunnassa ei ole varmistettu, että lapsilla ja nuorilla olisi säännöllinen sosiaalinen kontakti turvalliseen aikuiseen, kun omilla vanhemmilla ei ole riittävästi aikaa; tavallinen työpäivä loppuu usein vasta viiden kieppeillä ja kotona ollaan aikaisintaan kello kuusi. Perheen yhteiselo on vähäistä, kun aamuisin noustaan eri aikoihin ja iltaisinkin syödään usein peräänjälkeen, ajan puutteen takia. Miten vanhempana voi silloin tietää, mitä lapsen elämään oikeasti kuuluu? Koulut ja opettajat eivät voi paikata tätä tiedonpuutetta. Kouluhenkilöstö joutuu jo vuosia painimaan liian isojen luokkien kanssa. Opettajilla ei ole mahdollisuutta paneutua jokaisen koululaisen henkiseen tilaan. Koulukuraattoreita, psykologeja, mutta myös säännöllisiä ja ryhmäkoolta riittävän pieniä iltapäiväryhmiä ei ole tarpeeksi. Nuorisotalojakin on vähennetty.
Miten voimme vaikuttaa siihen, että ei koskaan enää kävisi kuten Jokelassa, jos näitä asioita ei muuteta?

Kommentoi 14 kommenttia